Historia

Huipulla jo vuodesta 1921

Ilmajoen Kisailijat on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1921. Jo alusta lähtien paini on ollut IK:n ohjelmassa. Painin historia ulottuu kuitenkin vieläkin kauemmaksi, sillä jo aivan 1900-luvun alusta lähtien on paikkakunnallamme harrastettu painia.

Kisailijoiden ensimmäiset niskanvääntäjät kehittyivät varsin nopeasti koviksi tekijöiksi kansainvälisilläkin areenoilla. Jo vuonna 1924 Arvo Haavisto paini olympiapronssia. Vuonna 1928 hän voitti olympiakultaa vapaapainissa sarjassa 74 kiloa.

Seuraavaa arvokisamitalistia saatiin odottaa aina 1960-luvulle saakka. Martti Laakso saavutti vuonna 1965 Tampereella pidetyissä MM-kisoissa hopeaa kreikkalais-roomalaisessa sarjassa 62 kiloa.

1990- ja 2000-luvulla seuran kirkkain tähti oli Marko Yli-Hannuksela, joka paini MM-kultaa sarjassa 76 kiloa vuonna 1997 Puolan Wroclawissa. MM-tasolta on plakkarissa myös hopeaa ja pronssia.  Hän on saavuttanut myös kaksi olympiamitalia: pronssia Sydneyssä vuonna 2000 ja hopeaa Ateenassa vuonna 2004. EM-kisoista saavutuksena on kaksi pronssia.

Tämän hetken tähtiä on Jarkko Ala-Huikku, joka voitti EM-kultaa Tampereella vuonna 2008 sarjassa 60 kiloa. Jo vuotta aiemmin hän saavutti EM-pronssia. Naisten puolella Tiina Ylinen on paininut parhaimmillaan EM-pronssille vuonna 2008 Tampereella.

1980-luvulta lähtien IK on ollut monena vuotena Suomen paras painiseura. Tason laajuudesta kertovat useat seurajoukkueiden Suomen mestaruudet 1990-luvulla.