Kalevan kisat

Tulevana viikonloppuna kisataan yleisurheilussa aikuisten Suomen mestaruuksista Kalevan kisoissa Turussa. Ilmajokea siellä edustaa Sanni Säntti 7-ottelussa. Sannin urakka alkaa lauantaina 100m aidoilla, korkeudella, kuulalla ja 200m juoksulla. Sunnuntaina kisa jatkuu pituudella, keihäällä ja päätösmatkana on 800m. Kisaa voi seurata tilastopajan sivuilta.

Sanni on otellut tänä kesänä kerran aiemmin. Ensimmäinen ottelu sujui tasaisesti (pisteet 4649) ja tämän viikonlopun kilpailuun on valmistauduttu tutulla kaavalla. 

- Joihinkin lajeihin jäi vielä parannettavaa, kuten pituuteen ja aitoihin, Sanni toteaa kisamatkavalmistelujen keskeltä. 

Tsemppiä Sannille kisoihin!

 

Sanni sijoittui kisoissa yhdeksänneksi pisteillä 4845. Lähes jokaisessa lajissa tuli oma ennätys. Onnittelut Sannille upeasta Kalevan kisa-suorituksesta!