Historia
Ilmajoen Kisailijain hiihdon huippuhetket
Kymmenen edellistä vuotta Ilmajokelaista hiihtoa… Mukaan mahtuu kaikenlaisia mitalimenestyksiä, aina olympialaisista sarjahiihtoihin saakka, paljon kökkätöitä sekä ennen kaikkea, hienoja hetkiä hiihtourheilun parissa.
Olympialaiset, Maailman Cup, Pm-kisat
Viimeksi kuluneen viidentoistavuoden ajan IK:n hiihdon suurin ja arvokkain saavutus oli Mika Kuusiston olympiaviesti pronssi Albertvillestä 1992. Edellisen vuoden MM-pronssille tuli siis seuraa palkintokaappiin, kun Mika olympialaisissakin aloitti viestin hyvällä menestyksellä. Mika hiihto Les saisies’n maastoissa myös 30km perinteisellä sijoittuen 26:ksi sekä saavuttaen sijan 23 50km:n vapaan kisassa. Koko 90-luvun Mika kulki myös Maailman Cupin kisoja vaihtelevalla menestyksellä keräten MC-pisteitä. Pääsipä hän kättelemään Holmenkollenin MC-viestivoittajana itseään Norjan kuningasta kevättalvella -95.
Myös muita kansainvälisiä edustuksia IK:n lähihistoriasta löytyy. Elina Mäki-Rautila kävi mm. vuonna 1993 kisailemassa Italiassa Euroopan nuorten talviolympiapäivillä ja -94 Elina sekä Henni Palomäki hiihtivät Jyväskylässä nuorten Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa. Seuraava IK:n nuorten PM-edustus olikin vasta 2001, kun Timo Mantere valittiin Suomen joukkueeseen Kristiinankaupungissa järjestettyihin kisoihin. Noista, osin pakkasen häiritsemistä kisoista tuli Timolle myös menestystä, kun hän voitti sprintin PM-kultaa.
Suomenmestaruuskilpailut
IK:n aikuisten SM-kisojen paras saavutus on Mika Kuusiston takaa-ajo pronssi vuonna 1992 sekä pronssi 50km:ltä vuonna 1994, jolloin IK:n kannustajia oli Saarijärvellä kokonainen bussilastillinen. Muutenkin Mika takoi tasaisesti sijoituksia kymmenen joukkoon koko 90.luvun.
Elina Mäki-Rautila pääsi aikuisten SM-kisoissa parhaimpaan menestykseensä talvella 2000 Jyväskylässä, kun hän hiihti 15 km:n vapaalla 7:ksi ja 30 km:llä 9:ksi. Nuorten kisoista 1992-2001 saaliina oli Elinan, Hennin ja Timon monia sijoituksia kymmenen joukkoon sekä Timon hopea M17-sarjassa vuodelta 2000.
Hopeasompa ja KLL
Hopeasomman jokatalvisessa loppuhuipentumassa edellisen kymmenen vuoden aikana IK:n hiihtäjistä parhaiten menestyivät Jari Mäkelä sekä Timo Mantere, joiden molempien kaapissa on kultainen hopeasompa mitali kruununa muille erinomaisille suorituksille. Myös Elina Mäki-Rautila sijoittui vuonna 1992 neljänneksi. IK:sta on vuosina 92 – 01 tuohon valtakunnalliseen kilpailuun päässyt hiihtämään henkilökohtaiseen kilpailuun ja/tai viestiin Timon ja Jarin lisäksi iso joukko hiihtäjiä. Heitä ovat ainakin: Mika Ketola, Mikko Mäkilaakso, ANtto Mettälä, Kati Närvä, Katariina Mäkinen, JOhanna Tarkkanen, Outi Koskela, Suvi-Maria Nikkola, Johanna Mäkelä, Jussi Ojala, Antti Hemminki, Annina Köykkä, Mikael Köykkä, Tiina Hemminki, Miia Nevanperä, Jenni Ketola, Katja Salokas, Katja Soidinaho, Hanna Hemminki, Henni Palomäki ja Elina Mäki-Rautila. Viime vuosikymmenen puolella Hopeasomman ohjelmassa ollut alle 12-vuotiaiden piiriviestikin toi IK:lle menestystä. Miia Nevanperä oli mukana voittoisassa joukkueessa Torniossa 1992 ja Timo Mantere saavutti vuonna 1994 hopeaa ja 1995 kultaa vastaavassa joukkueessa.
Koululiikuntaliiton hiihdon SM-kisat (kaksipäiväinen takaa-ajokilpailu) olivat menestyksekkäät erityisesti Timolle ja Jarille molempien voittaessa sarjansa vuosina 2000 sekä 2001, jälkimmäinen voitto oli Timolle jo viides perättäinen.
Maakuntaviestit
Viimeisten kymmenen vuoden aikana Ilmajoen Maakuntaviestimenestys niin naisten kuin miestenkin puolella on ollut hyvin vaihtelevaa. Vuosina -92 ja -93 molemmat joukkueet taistelivat tasaisesti kaukana kärjestä, naisten ollessa 7. ja 14. sekä miesten 26. ja 10. Teuvan maakuntaviestissä 1994 Ilmajoki voittikin sitten jo koko maakuntaviestin, eli kilpailun Ilkan vaskoolista. Naisten voittaessa oman viestinsä ylivoimaisesti ja miestenkin kiriessä kahdeksannelle tilalle, matkasi kokonaiskilpailun voitto Ilmajoelle. Seuraavina vuosina Vaasassa, Evijärvellä sekä Ilmajoella, kun viestin järjestelyistä vastattiin itse olivat naiset aina mitaleilla ja miehet vaihdellen sijoilla7, 4 ja 6. Vuosina -96 ja -97 Ilmajoelta oli mukana myös naisten kakkosjoukkueet, jotka sijoittuivat mainiosti Evijärvellä sijalle 13 ja Santavuorella sijalle 11, eli sijoille joihin vielä muutama vuosi aiemmin kunnan ykkösjoukkue pystyi.
Seinäjoen isännöidessä viestiä vuonna 1998 räjäytti Ilmajoki koko potin voittamalla niin miesten kuin naistenkin viestit, sekä samalla luonnollisesti kokonaiskilpailun. Näissä ikimuistoisissa voittojoukkueissa hiihtivät Elina Mäki-Rautila, Johanna Mäkelä, Annina Köykkä, Miia Nevanperä, Merja Kuusisto, Ari Niemelä, Jari Mäkelä, Tero Pitkämäki, Timo Mantere, Mika Kuusisto, Antti Hemminki, Mikael Köykkä, Marko Knuuttila sekä Jukka Hemminki.
Seuraavina vuosina Närpiössä ja Kauhajoella Vaskooli voitettiin jälleen Ilmajoelle. 2001 Isokyrön Ylipäässä menestys ei ollut aivan edellisvuosien tasoa miesten päätyessä hyvälle 5:lle sijalle ja naiset sijalle 15.
Hiihtokoulu ja sinetti
IK:n pyörittämä hiihtokoulu alkoi tammikuussa 1994. Ensimmäisenä vuonna uudenuutukaisessa hiihdon opinahjossa opiskeli tuon jalon taidon oppeja n. 100 lasta. Kun hiihtokoulun oppilaita vuonna 2001 oli jo 150, voi kukin päätellä, millaista toimintaa koulussa on. Hiihtoa on opiskeltu jo kahdeksan talvea leikinomaisesti ja hauskasti, mikä on talvesta toiseen houkutellut lapsia mukaan. Osin hyvän hiihtokoulun ja osin muun tasokkaan nuorisotyön ansiosta myönnettiin IK:lle syksyllä 1994 hiihdon Nuori Suomi-sinetti. Kun sinetit syksyllä 2000 laitettiin uusjakoon moni seura menetti sinettinsä, katsoi Hiihtoliitto IK:n toiminnan edelleenkin sinettinsä arvoiseksi. Nuorisotyö on siis edelleenkin korkealla tasolla. Nuorisotyön tasosta kertovat myös nuorten raketti- ja 9 kunnan viestienmenestykset, monet voitot ja mitalisijat läpi koko edellisen vuosikymmenen. Saatiinpa vuonna 1998 kasaan kaksikin joukkuetta alle 16-vuotiaiden rakettiviestiin.
Lumitykki
Syystalvella 91-92 hankki IK:n silloinen hiihtojaosto käyttöönsä lumitykin, kun talvet näyttivät toinen toisensa perään olevan vähälumisia ja hiihdon kannalta ongelmallisia. Lumitykkiä alettiinkin käyttää säännöllisesti vuosittain erityisesti loppusyksystä Kalajaisissa, jossa vesi on lähellä ja lumi säilyy. Kalajainen onkin viimeisenä kymmenenä vuotena ollut monena alkutalvena lähes koko maakunnan ainoa hiihto paikka, kun muualla ei ole lunta ollut. Joka vuosi on sekä lumenteko, että sen ajaminen latupohjille iso urakka ja hoituu vuodesta toiseen talkoovoimin. Lumitykin hinta maksettiin melko nopeasti sekä yksityisten ja yritysten lahjoituksilla, että sillä kökkätyöllä, jota hiihtojaosto jatkuvasti ja ahkerasti edelleenkin tekee.
Lumitykin lisäksi myös kunnan tekemät Palonkylän, Santavuoren ja Kalajaisten hiihtolatujen kunnostamistyöt ovat parantaneet Ilmajoen hiihto-oloja entisestäänkin. Palonkylän pururata avattiin nykyisessä muodossaan talvella 92 ja on siitä lähtien palvellut erityisesti keskustan ja joen itäpuolen hiihtäjiä sekä hiihtokoulun ja sarjahiihtojen erinomaisena pitopaikkana. Jo useamman vuoden ajan hiihtojaosto on perinteisen järjestysmies- tms. tehtävien lisäksi isona kökkäprojektina myynyt kevät-kesäisin kompostimultaa, parhaimpina vuosina multaa myytiin ympäri Suomen.
IK:n hiihto nyt
Vuonna 1999 IK nousi Hiihtoliiton seuraluokittelussa nk. valioluokkaan. Vaikka vuosi 2000 pudottikin seuramme yhden pykälän alemmas, kehittyi toiminta niin paljon, että paikka valioluokassa oli taas taattu sekä eniten kehittyneen seuran palkinto ansaittu. Vuonna 2001 IK ansaitsi seuraluokittelun valtakunnan 13. sijan.
Ajankohtaista
Kilpailuihin ilmoittautumiset kaudella 2023-2024 tämän linkin kautta EDELLISEN viikon sunnuntai-iltaan mennessä