IK:n uintijaoston historiaa

Uintiharrastus on elänyt Ilmajoella vaiheikkaita aikoja. 80-luvulla alkoi innostus innokkaiden vetäjien luotsaamana. Uinnin valmennustoiminnassa aloittivat Kaija ja Väinö Korpela sekä Simo Hietikko. Toimintaan mukaan tuli valmentajina myös Veli-Pekka Pentilä ja Matti yli-Pietilä. Vetäjiä oli toki muitakin kuten Pentti Hautala, Anniina Koski ja Toivo Merimets.

90-luvun puolivälissä uimareita oli jo lähes 80. Näin suuren joukon valmentaminen vaati runsaasti vapaaehtoisia vetäjiä. Kesä -99 oli IK:n uintihistorian menestyksekkäin aika. Tapio Kuusisto toi mitalleja SM-uinneissa Tuloksia tulikin kiitettävästi myös muiden uimareiden taholta. Ilmajoen Kisailijoita edustavia uimareita oli ikäkausiuimareiden Siniviittauinneissa, Rolloissa sekä nuorten kesä- ja talvikisoissa liki vuosittain finaaleissa saakka. SM-mitaleitakin sateli.

Uimareista menestystä ovat vuosien saatossa kahmineet Tuomas ja Mari Hietikko, Mari Bergelin, Kalervo ja Päivi Korpela. 90-luvun jälkeen menestystä toivat Terhi Ojanperä, Mikko Mäki, Johanna Pentilä ja Miia Nevanperä. Lisäksi uimareista voi mainita menestystä saavuttaneita mitallisijoille saakka: Eeva Yli-Pietilä, Milla Iso-aho, Mari Noppa, Timo Mantere, Harri Hakoniemi, Hanna Mäki-Latvala, Pasi Koivuluoma, Tomi Kananoja, Johanna Mäkelä, Tuomo ja Maria Lipasti, sekä Jussi Sillanpää. 2000-luvun molemmin puolin tuli uusia uimareita, jotka myös ovat menestyneet. Muutamia tässä: Aarne, Antti, Anette ja Adele Hautala, Heidi Savioja, Tuomas Ahonen, Jenna Niemelä, Anna-Kaisa Jokilehto, Sonja Suojanen, Riikka Vainio ja Satu Palomaa. Edellä mainituista Heidi Savioja on vielä näinä päivinä saavuttanut hyviä sijoituksia SM-tasolla.

Niin kuin tiedätte, kaikessa toiminnassa on nousuja ja laskuja. Urheilutoiminta Ilmajoella on runsasta ja monipuolista. Tarjontaa erilaiseen liikuntaan on paljon. Päivän tunnit eivät tahdo riittää lapsille ja nuorille kaikkeen haluamaansa liikuntamuotoon.

Kenellä sitten syttyy palo uinnin harrastamiseen? Niillä, jotka haluavat pysyä pinnalla.

Uintiharrastus alkaa normaalisti korkeintaan muutamalla kerralla viikossa ryhmästä riippuen. Pikkuhiljaa uintitaitojen kehittyessä yleensä myös treenimääräkin kasvaa ja monipuolistuu. Uinnin ohella voi harrastaa myös muita lajeja, jotka tukevat uintiharrastusta ja tuovat lisätehoa treeniin. Esimerkiksi kestävyyttä tai lihaskuntoa parantavat lajit ovat mainioita lajeja uinnin rinnalle.

Uinnissa tärkeintä on oppia oikeat asiat oikeaan aikaan. Tekniikan harjoittelu oikeanlaatuisesti ja säännöllisesti vähitellen harjoituksia lisäämällä luo perustan kovemmillekin harjoituksille. Työ on pitkäjänteistä ja vuosia vievää. Tavoitteena ei ole saada aikaan ainoastaan kilpauimareita, vaan myös aktiivisia, hyvän uimataidon omaavia lapsia, nuoria ja aikuisia. Hyvän uimataidon omaava saa itselleen iloa vuosiksi mukavassa liikuntaharrastuksessa.

90-luvun alkupuolella IK:n uintijaosto lähti Suomessa ensimmäisten joukossa toteuttamaan Vesipeuhula-toimintaa 3-6 vuotiaille lapsille. Alkuun Vesipeuhulatoiminnan toi Ilmajoelle Tuula Ahonen. Yhdessä Vuokko Mäen kanssa toimintaa pyöritettiin ja mukaan saatiin muitakin vetäjiä. Vesipeuhula-toiminta oli hyvin suosittua. Ryhmät koostuivat 6-8 lapsesta ja järjestettiin kurssimuotoisena 10:n kerran tapahtumana. Tavoitteena oli totuttaa lapset veden elementtiin leikin ja laulujen avulla, käyttäen uinnin perustekniikkoja hyväksi. Näistä vesipeuhaajista tulikin sitten innokkaita uimareita. Viime vuosina toimintaa on pystytty järjestämään vain muutaman kerran. Niin Vesipeuhulan vetämisessä kuin uintivalmennuksessa tarvitaan innokkaita vetäjiä.

Uimahallin laajennuksen myötä, kuin myös uimareiden siirtyminen opiskelujen ja muiden syiden vuoksi muualle, uintiharrastustoiminta hiipui pariksi vuodeksi säästöliekille. Lasten ja nuorten uintiharrastuksen toiminnan edellytyksenä ovat aktiiviset vanhemmat, aikuiset. Niin myös uinnin parissa kuin myös muussa urheiluharrastuksessa vetäjien puute näyttäytyy entistä enemmän. Vetäjinä harjoituksissa toimivat entiset uintia harrastaneet nuoret naiset (Suvimaria Nikkola, Jenna Niemelä, Johanna Juvonen ja Anna-Kaisa Jokilehto). Anna-Kaisa ja Johanna olivat myös Vesipeuhulassa vetäjinä yhdessä Tuula Ahosen kanssa.

2010 Aikoihin muutamia ryhmiä valmensi Heidi Savioja, jonka johdolla käytiin mittelemässä myös alueellisissa kilpailuissa. Muutama vuosi tämän jälkeen uintijaoston toiminta painui hiljaiseloon, kunnes nykyinen jaosto kasattiin 2013 ja valmentamaan ryhtyi Janita Westlin. 2016 Valmentamaan jälkeen valmentamisesta ovat vastanneet Jari Jokimäki, Miisa Kiviharju ja Iida Jokelainen.  Viime vuosina uinti on ollut pääosin harrasteuintia, mutta myös muutamia kilpailukärpäsen puraisemia on seuran nuorista uimareista löytynyt. Nyt rakennetaankin pohjaa IK-uinnin uudelle nousulle!